Ollakko boheemi vai pedantti?
Jokainen kulttuurielämää sivusta seuraava pystyy helposti luomaan mielessään karikatyyrin taiteilijasta. Ulkoapäin kuvattuna taitelija on boheemi, arkista työntekoa halveksiva ja korkealla atmosfääreissä liihottava ja erikoinen, suurpiirteinen tyyppi. Todellisen ammatti-identiteetin kanssa tällä ei ole mitään tekemistä, mutta yleisesti kuviteltu arkkityyppi elää vahvana yleisön mielissä.
Oman ammatti-identiteetin määritteleminen taide- ja kulttuurialoilla on kuitenkin tärkeää, jo pelkästään itsesuojelun kannalta, mutta myös oman hyvinvoinnin. Kuka minä olen, kun minä olen työelämässä? Mitä minulta odotetaan, jos olen tämän ammattikunnan edustaja. Entä mitä arvoja edustan, mitkä ovat ihanteeni, entä toimintaani liitetyt merkitykset ja toimintaani säätelevät normit? Onko siis parempi esiintyä päihtyneenä arkimaanantaina ja lunastaa boheemin taiteilijan paikka Fame of Hall:ssa vai noudattaa ympäröivän yhteiskunnan kirjoittamattomia sääntöjä.
Ammatillinen identiteetti on kaksiteräinen miekka, joka tavallaan velvoittaa omistajaansa, mutta myös herättää toiveita vastaanottajassa. Tavatessani kirvesmiehen minulla on jonkinlainen käsitys mitä henkilö osaa ja millainen hän todennäköisesti on. Käsitys voi olla virheellinen tai oikea. Ammatti-identiteetin kantajalle kuviteltu velvoite voi olla rasite, minkä han haluaa rikkoa tai tavoite, mihin hän haluaa pyrkiä. Lähtökohtaisesti ammatti-identiteetin pitäisi olla henkilön vahvuus.
Ammatti-identiteetti muodostuu siitä, miten yksilö kokee itsensä suhteessa omaan työhönsä, osaamiseensa ja yhteiskunnalliseen rooliinsa. Ammatillisen idenntiteetin muodostuminen voidaan nähdä ammatillisen sosiaalisaatioprosessin tuloksena. Vuorovaikuksellisessa prosessissa yksilö oppii ja sisäistää ammattiin liittyviä tietoja, taitoja, normeja ja arvoja. Taide- ja kulttuurialoilla tämä identiteetti on usein erityisen henkilökohtainen ja syvällinen, sillä työ liittyy usein ilmaisunvapauteen, arvoihin ja luovuuteen. Taiteilija ei vain tee työtä – hän usein on työnsä.
Taide- ja kulttuurialojen ammatti-identiteetti rakentuu monista tekijöistä: koulutuksesta, työyhteisöistä, yleisön vastaanotosta ja omasta taiteellisesta näkemyksestä. Usein se kehittyy pitkän ajan kuluessa, ja siihen liittyy jatkuvaa itsereflektiota. Esimerkiksi näyttelijä, muusikko tai kuraattori voi kokea identiteettinsä muuttuvan projektien, työroolien ja elämänvaiheiden mukana.
Alan epävarmuus ja pirstaleisuus vaikuttavat myös identiteetin rakentumiseen. Moni työskentelee freelancena, apurahoilla tai määräaikaisissa tehtävissä, mikä voi heikentää kokemusta ammatillisesta jatkuvuudesta ja arvostuksesta. Toisaalta juuri tämä vapaus mahdollistaa monialaisuuden ja oman polun rakentamisen – identiteetti voi olla joustava ja monimuotoinen.
Yhteisöllisyys ja vertaistuki ovat keskeisiä ammatti-identiteetin vahvistajia. Taideyhteisöt, työpajat ja residenssit tarjoavat tilaa jakaa kokemuksia ja rakentaa ammatillista itsetuntoa. Myös näkyvyys mediassa ja osallistuminen kulttuurikeskusteluun voivat vahvistaa tunnetta siitä, että oma työ on merkityksellistä ja vaikuttavaa.
Ammatti-identiteetti taide- ja kulttuurialoilla ei ole vain yksilön sisäinen kokemus – se on myös yhteiskunnallinen kysymys. Kun taiteilijoiden työtä arvostetaan, rahoitetaan ja tuetaan, syntyy tilaa identiteetin rakentumiselle. Vahva ammatti-identiteetti tukee jaksamista, luovuutta ja sitoutumista – ja sen kautta koko kulttuurikenttä voi kukoistaa.
Onko taiteilijan boheemi arkkityyppi kuollut ja onko taiteilijoista tullut taloutensa hallitsevia bisnesneroja ja yrittäjiä? Ei varmasti, eikä tarvitsekaan, mikäli boheemilla tarkoitetaan vapaata sielua, yhteiskuntaa kyseenalaistavaa kapinallista, joka on riittävän herkkä, tiedostava, tarkkanäköinen ja rehellinen pukemaan oman ja yhteisön kokemuksen ilmaisuksi, mikä puhuttelee yksilöitä ja yleisöjä. Asiat eivät ole vastakohtia vaan toisiaan täydentäviä olomuotoja.
Boheemi taiteilija voi edelleen mennä keskellä arkiviikkoa tekemään jotain normien vastaista ja silti olla asiansa hallitseva ammattilainen. Kaikilla aloilla koulutus, jatkokoulutus, erikoistuminen ja osaaminen on laajentunut ja kasvanut ja niin myös taide- ja kulttuurialoilla. Henkilö voi olla itseoppinut tekijä, mutta ei formaalin koulutuksen kautta hankituista taidoista haittaakaan ole. Ammatti-identiteettikin on muutoksessa oleva olotila, alati kehittyvä eikä meegaliittinen muuttumaton monumentti.
Ammatti-identiteetti on voimatekijä myös projektityössä ja rahoitusten hakemisessa. Se on ammatillisuutta, mikä luo varmuutta ja antaa hakemukselle uskottavuuden. Vahvan ja terveen ammatti-identiteetin avulla syntyy laadukas sisältö hakemukseen ja rahoittajat tietävät projektin saavuttavan toivotut tavoitteet ja vaikutukset. Kulttuuriboheemin tai taiteilija-identiteettiä ei siis pidä piilottaa hakemuksessa, vaan se on polttomerkillä leimattu laadun tae – aito asia.
Tarinoita projektimetsästä
Jos olet, niin mikä olet vai oletko?
Mitja-myyrällä oli multaa varpaissa. Se on tyypillistä myyrille, koska ne kaivavat tunneleita maan alla ja silloin varpaisiin jää multaa. Nyt Mitja oli kuitenkin päättänyt ruveta taiteilijaksi ja hän joutui miettimään aiheuttiko hänen myyryytensä ja multa varpaiden välissä ongelmia taiteilijuuden kanssa? Epävarmuutta vielä lisäsi Onni-oravan tungettelevat kysymykset.
– Mutta oletko Mitja ajatellut, että jos olet taiteilija, niin oletko sitten enää myyrä ja voitko enää tehdä mitään myyrämäisiä juttuja, kuten kaivella tunneleita, pohdiskeli Onni samalla kun pyörähteli vinhasti häntänsä kanssa ympäri.
– Mjaah, Mitja pohti, enpä tiedä. Ajattelin olla maanalainen taiteilija, joka juuri pohdiskelee omaa rooliansa metsämyyränä suhteessa ympäröivään metsään ja muihin eläimiin sekä tutkii omia tunteitaan ja tunnelien kaivamista ja kuinka kaivaminen on vaikuttanut myyrä-identiteetin muotoutumiseen…niin, ja pystyykö sitä enää olemaan muuta kuin myyrä? Ja olenko vain myyrä…
– Ja entä sitten tuo multa, joka jää kökkäreiksi varpaisiisi, mikä selvästi kertoo, että olet myyrä, etkä taiteilija, haastoi Onni-orava, koska pelkäsi menettävänsä yhden parhaista ystävistään taidemetropolien syövereihin. Tuskinpa Mitja metsään jäisi, jos hänestä tulisi taiteilija tai ainakaan, jos tulisi menestynyt taiteilija, tuumaili Onni.
– Kyllä minä edelleen olen myyrä, vaikka olisinkin taiteilija, puolustautui Mitja. – Ei taiteilijuus tee minusta eri persoonaa. Se on vain ammatillinen identiteettini. Tietysti voisin olla performanssitaiteilija, joka esittää myyrää eli minua itseäni. Silloin ainakin voisin jäädä tänne metsään, eikä minun tarvitsisi lähteä kaupungin taidepiireihin.
Ja tästä eteenpäin Mitja-myyrä oli taiteilija, joka esitti performanssia nimeltään Mitja-myyrä. Mitja oli siis myyrä, joka oli taiteilija, joka esitti myyrää, joka oli taiteilija. Ja tässähän oli koko jutun juoni. Mitjan ei tarvinnut muuttua miksikään muuksi vaan sai aidosti olla, mitä oli ja hänellä oli multaa varpaissaan.
TEHTÄVÄ
